Australia

BURTON PREMIUM WINES

Burton Premium wines on Australialainen, laatuviinien tekemiseen keskittynyt viinitalo. Burton sijaitsee Kaakkois-Australiassa. Burton hankkii rypäleensä useilta, tarkoin valituilta viininviljelyaluilta Australiasta. Mukana on sellaisia tunnettuja alueita kuten McLaren Vale tai Coonwarra.

Burtonin viinit valmistetaan aina huolella. Jokaisessa viinissä pyritään säilyttämään viinirypäleiden kasvualueen mukainen luonteenomaisuus. Näin ollen myös kultakin alueelta päästään valitsemaan sinne parhaiten sopivat rypäleet. Viineissä saadaankin erinomaisesti esille eri rypäleiden luonteenomaiset piirteet. Burtonin viinit ovat voittaneet lukuisia palkintoja niin Australiassa kuin kansainvälisestikin.

K1 GEOFF HARDY WINES

Adelaide Hills sijaitsee Etelä-Australiassa, selkeästi merenpinnan korkeuden yläpuolella, lähellä rannikkoa. Alue on selvästi viileämpää kuin mitä ympäröivät viinialueet Etelä-Australiassa ovat. Tämän vuoksi alueella pystytään tuottamaan erinomaisia viinejä hieman viileämmässä ilmanalassa viihtyvistä rypäleistä, kuten vaikka Pinot Noir:sta.

Geoff Hardy asettui Kuitpon alueelle Adelaide Hills:n vuonna 1987, ja oli ensimmäinen, joka istutti Kuitpon alueelle viiniköynnöksiä. Sen takia tila on saanut ”lempinimen” K1. Käytännössä K1 on tällä hetkellä tilan nimi ja brändi. Geoff Hardy:n tavoitteena oli hänen saapuessaan alueelle tehdä ensiluokkaisia viileän alueen viinejä. Voi sanoa, että tavoitteeseen on päästy. Onneksi tilan filosofia ei ole muuttunut mitenkään matkan varrella, eli vieläkin tavoite on tehdä vain ensiluokkaisia viinejä.

ZONTE'S FOOTSTEP

Zonte's Footsep on itsenäinen Australialainen viinintuottaja, joka on perustettu vuonna 2003. Tilalla on viinitarhoja McLaren Vale:n, Langhorne Creek:n, Adelaide Hills:n ja Barossan alueilla. Tilan kunnianhimoisena päämääränä on tuottaa viinejä, joista heijastuu paikka, tyyli ja tarkoitus.

Perinteisten Australiassa kasvatettavien rypälelajikkeiden (Cabernet Sauvignon, Syrah) lisäksi tilalla kasvatetaan hieman harvemmin Australiassa nähtyjä rypäleitä, kuten Sangiovese, Viogner, Malbec ja Tempranillo. Nimenomaan näiden lajikkeiden kasvattamisessa kasvupaikalla on suuri merkitys.   

IN WINE (EXPORT) PTY

In Wine Export Pty on Australiassa toimiva viinin markkinoija ja viejä. Yritys joko omistaa itse tai tekee tiivistä yhteistyötä Australialaisten viinitilojen kanssa. Tätä yritystä johtaa varsin persoonallinen Walter Bos, jolla on erittäin pitkä kokemus viinialalta Australiassa. In Wine:n kautta meilläkin on mahdollisuus nauttia sen kaltaisista viineistä kuin Delatite ja Gentle Annie.